Proud Mary

Olen edelleenkin sairaana ja tapan aikaa kirjoittelemalla eri foorumeille tyhmyyksiä. Koneella olo on luuserimaista ja huonoa ajankäyttöä, mutta eipä tässä muutakaan voi. Blogspotiinkin satuin harhautumaan, joten se on menoa sitten, ja kirjoitan päivän merkinnän tänne.
Lukeminen on aika lailla rakas tapa minulle, luen ihan koko ajan joko lehtiä, kirjoja tai vaikka sipsipussin tuoteselostetta. Jopa syödessä on oltava jotain luettavaa, tai sitten erittäin hyvää seuraa. Tätä tuskin haluatte edes kuulla, mutta saatan saunan jälkeen jäädä puolipukeisena lukemaan, jos vaikkapa Suosikki ajelehtii hyppysiini:-).

Kirjat, ah, kirjat! Minä olen ollut ja olen edelleen aikamoinen lukutoukka, ja parhaimmillani luen vuodessa noin sata kirjaa. Viime vuosina määrä on kyllä ollut pienempi, kun aikaa ei ole ja en jaksa lukea lapsellisia sarjakirjoja. Nyt avainsanana onkin laatu.
Intiaanikiinnostukseni ilmenee kovasti kirjamaussa, ja sen taisi oikeastaan aloittaakin eräs kirjakaksikko, puritaanisiirtolaisesta Marysta kertovat Noitalapsi ja Näkijä. Mary laivataan Amerikkaan, New Englandiin, jossa hän tutustuu intiaaninuorukaiseen, Närheen, ja yhteisönsä vihaamana lopulta pakenee metsään ja perustaa perheen Närhen kanssa. Sitten syttyy sota valkoisten ja intiaanien välillä, ja lukija saa valuttaa kyyneliä, kun hahmoja kuolee. Kirjoittaja ei kumarra mustavalkoisesti jompaa kumpaa osapuolta, vaan kummallakin on omat inhimilliset piirteensä ja heikkoutensa. Intiaaneja ei säälitä tavanomaiseen tapaan marttyyreina ja pyhimyksinä, eikä toisaalta yleistetä raivostuttavasti raakalaisiksi, vaan kuvataan ajat ja tapahtumat niin kuin ne olivat. Ylpeä ja viisas Mary on kiehtova hahmo, ja hänen muutoksensa valkoisesta intiaaniksi ja valkoiseksi intiaaniksi on kirjojen mielenkiintoisinta pohdintaa.
Toinen upea Amerikan alkuperäiskansoista kertova kirjasarja (tai 2 kirjasarjaa) on Sue Harrisonin kertomus aleuttien ja athnojen elämästä Alaskassa kauan, kauan sitten. Kirjat paranevat vuosi vuodelta: ensimmäinen kirja on jokseenkin ennalta-arvattava, mutta viimeinen eräs parhaita, mitä olen lukenut. Kirjojen keskeisiä teemoja ovat selviäminen vaikeissa luonnon-, perhe- ja yhteisöoloissa. Väkivaltaa kuvataan kaunistelematta, ja murhia ja raiskauksia tapahtuu. Lopulta etenkin naisten motiivit selviävät ja kukaan ei ole läpeensä mätä, ainakaan ole ollut.

Enempi myöhemmin.