Olen maailman laiskin kirjoittamaan blogia, mutta ketä se vaivaa? Nimittäin blogilla on aika vähän lukijoita, kaipa niillekin on ihan sama, miten usein mie täällä mitään julkaisen. Ja sitten onkin yksi hailee, kirjoitanko saameksi vai suomeksi. Tästä lähtien taidan kirjoittaa joka toisen tekstin suomeksi ja joka toisen saameksi. Kuvia pitäisi lisätä, mutta en osaa imuroida niitä netistä ja enkä halua, että omat kuvani leviävät holtittomasti netissä, varsinkin jos niissä on ihmisiä näkyvillä. Toinen (eikun kolmas) blogikriisi koskettaa aiheita, olen miettinyt monia, monia juttuja, mistä saisi tunteekkaita ja hienoja tekstejä, mutta toisaalta en halua, että aivan kaikki lukisivat niitä. Eletäänkö täällä tosiaankin niin sensuurissa, etten kehtaa kirjoittaa omaan blogiin rehellisiä mielipiteitäni? Siitä se tuskin johtuu, vaan siitä, että kaikkea ei kannata huutaa anonyyminä ikuisesti julkiseksi, ettei saisi houkkion leimaa. Ehkäpä, ehkäpä täällä tulee olemaan asiaa esimerkiksi kauneusihanteista, suvaitsevaisuudesta monessakin asiassa ja yhtä lempiaihettani "viherpiiperöosastoa".
Mun áiggun vuoruid mielde blogget suoma- ja sámegillii!
Joutavista asioista voisin kertoa, että tänään oli joku kummallinen "tyttöjen päivä" ja olisi pitänyt pukeutua mustaan puseroon, mutta koska idea oli minun mielestäni äärimmäisen typerä, laitoin vasitella päälle sinisen. Ajatus girlpowerista ei innosta! No onhan se ihan hienoa olla tyttö, mutta kaikki, mikä rajaa asiat vain tytöille tai pojille, ei kauheasti ilahduta. Edustan siis mieluummin varispoweria.
Ai niin, vielä yksi juttu täytyy raportoida. Aion vaihtaa blogin nimen. Alkuperäinen eli Vesiväriä ja juomuskoukkuja oli hätäriipaisu, enkä ole muistanut uudistaa sitä. Uusi nimi on Moalla mus, muru minusta. Aika rankkaa, vai? Sen kunniaksi päivän biisi on SomByn Sáibu muuten vaan. Siinä on paljon hienoja juttuja, kuten toistuvia kertosäkeitä, aggressiivisyyttä ja hassuja synaääniä, joita kannatan tänään.
maanantai 15. marraskuuta 2010
maanantai 27. syyskuuta 2010
Sámebloggen
Ja de, dál mun čálán vuosttas háve sámegillii mu bloggii! Mun ohcen Googles sániin čále! ja gávdnen moatte bloga sámegillii. Ledjen hui ilus dás. Mu bloggahan lea álo leamaš suomagillii jo dánge dihte ahte stuorrámus oassi mu lohkiin ii ipmirdivčče maidege jos mun álo dáikkášin deike sámegillii.
Mun galggašin čállit Blogger Awarda birra, muhto in velge nágot. Dán beaivve fádda leage čállin! Mun liikon oalle bures čállit vaiko manlagan teavsttaid, ovd. noveallaid ja divttaid. Muhto go lean ná čuorbi, in jolge čájehit jur maidege earáide. Mu nieguin mun dagan máilmmi buorre divttaid ja máhtán muhttit mu jurdagat girjin. Livččii biro fiidna dovdu váldit hilddus iežan girji! Dahje lohkat bláđis árvvoštallama girjji birra. Dahje...
Vai oahppašii čállit galgá ČÁLLIT. Fuoi, mannan jagi mun čállen máŋggalot siidu heajos baikačállosiid, maid in leat duostán geasage, in oba Sunnai čájehit. In muital fáttaitge didjiide, muđuid heahpanivččen iežan vuolimus ávžái.
nanowrimo.com
Duon mun geahčalin mannan jagi, inge lihkastuvvan ollásit. Čállen ž-kvalitehta muitalusa eahkedis nubbái. Ja dan jagi áiggun fas váldit oasi. Oassálastibehket, buorit olbmot! Eanemus oassi oasseváldiin dahká dan eŋgelasgillii, muhto mun áiggun iskat sámegillii:D Ja jos bures geavvá, de mun dagan bloga mu čállosii ja dii oažžubehtet lohkat!
Cummáid ja kráá kráá, vuoražas dadjá giitu.
Mun galggašin čállit Blogger Awarda birra, muhto in velge nágot. Dán beaivve fádda leage čállin! Mun liikon oalle bures čállit vaiko manlagan teavsttaid, ovd. noveallaid ja divttaid. Muhto go lean ná čuorbi, in jolge čájehit jur maidege earáide. Mu nieguin mun dagan máilmmi buorre divttaid ja máhtán muhttit mu jurdagat girjin. Livččii biro fiidna dovdu váldit hilddus iežan girji! Dahje lohkat bláđis árvvoštallama girjji birra. Dahje...
Vai oahppašii čállit galgá ČÁLLIT. Fuoi, mannan jagi mun čállen máŋggalot siidu heajos baikačállosiid, maid in leat duostán geasage, in oba Sunnai čájehit. In muital fáttaitge didjiide, muđuid heahpanivččen iežan vuolimus ávžái.
nanowrimo.com
Duon mun geahčalin mannan jagi, inge lihkastuvvan ollásit. Čállen ž-kvalitehta muitalusa eahkedis nubbái. Ja dan jagi áiggun fas váldit oasi. Oassálastibehket, buorit olbmot! Eanemus oassi oasseváldiin dahká dan eŋgelasgillii, muhto mun áiggun iskat sámegillii:D Ja jos bures geavvá, de mun dagan bloga mu čállosii ja dii oažžubehtet lohkat!
Cummáid ja kráá kráá, vuoražas dadjá giitu.
torstai 23. syyskuuta 2010
Kraa!
Otsikosta kaikki varmaan päättelikin, mistä tämä teksti kertoo. Sain sellasen Blogger-Awardin (jonka kuvaa en tähän paa, koska en muista kuinka se käyttää). Siinä piti vissiin kertoa seittämän faktaa ittestä ja niin. Mutta ei. Kirjoitan sen vasta seuraavalla kerralla, koska minun pitäisi miettiä sitä paremmin. Teen tähän teille ootteluajaksi seittämän faktaa, joiden pitäisi kuulua yleissivistykseen!
1) Makkara on hyvää. Mutta sitä ei pitäisi syyä koska se on epäekologinen, rasvainen ja suolainen ruoka ja aiheuttaa monissa meistä inhotuksen tunteen. Lisäksi seuraavat makkaralajikkeet ovat vahingollisia mielen- ja ruumiinterveydelle: lauantaimakkara, gotlermakkara, pilsnerimakkara, jahtimakkara ynnä muut eri kuvot makkarat.
2) Käytännöllisiä sadattelusanoja yleisimpien veiden ja peiden rinnalle: perhana, peijooni, saamari, helkkari, baika*, neavri*, fánen*, gáfat* (tähditetyt ovat saamenkielisiä, mitä parhaimpia lieviä voimasanoja)
3) Kaikki ihmiset keksivät jotain, kaikki osaavat ees jotenkin jos yrittävät. Itseensä pitää luottaa, ja mielikuvitus on olemassa ja peevelin ihmisellä, kunhan sitä ei estä tulemasta esille hokemalla en keksi en osaa en taho. Tämä on kolmesta ekasta ehottomasti tärkein!!!!!
4) Kahvinjuontia mollataan syyttä suotta. No, ehkä siitä saa mahahaavan ja keltaset hampaat ja verenpainetta, mutta VAIN jos on älyytön kittaaja, kahvijuokale eikä piä asiassa kohtuutta. Nytkin tekee mieli kahvia.
5) Ei kannata olla liian ahasmielinen. (tätä on joskus vaikea totella) Kannattaa rikkoa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, räiskiä valuttamisen sijaan ja rokata popituksen sijaan. Tai toisin päin. Mikään, mikä ei satuta muita tai itseä millään tavalla ja pysyy suht koht lain raameissa on okei ja suositeltavaa.
6) Radion kuunteleminen kannattaa. Telkkarista tulee usein mielikuvituksetonta paskaa joka hiton kanavalta, mutta radio on a) halpa b) ei tarvi pelätä tv-lupamiestä c) sieltä tulee aina jotain ja jos ei tule mitään hyvää, asia muuttuu muutamassa minuutissa d) radio on rankka e) sieltä voi bongailla uutta hienoa musaa f) radiota kuunnellessa voi tehhä vaikka läksyjä tai ajaa pyörällä, se ei pakota sohvan orjaksi niinku tv g) siellä on saamenradio josta tulee joskus todella hupaisaa ohjelmaa h) radio inarissa on nonstop-musiikki silloin kun ei ole ohjelmaa (ja sitä ei ole paljon) jne. jne. Varoitus: jos pelkää ylenmääräistä tusinaiskelmää, kannattaa kaihtaa lapin radiota, jos taas omaa kirkko- ja viulunvingutusinhon, yle 1 ei ole sinulle.
7) Luonnonsuojelu ja siitä keskusteleminen EI hemmetti ole pelkkien ituhippien, pahanilmanlintujen, penttilinkoloiden, pessimistien ja sen sellaisten hommaa. Se on niin vakava ja tärkeä juttu, että kaikkien pitäisi olla mukana siinä. Ei siinä ole kyse mistään valinnasta taikka harrastuksesta, joka ihmisen pitäis tehhä ees jotain, muuten käypii paskasti. Eikä se ole tylsää eikö varsinkaan kurjaa, se on aika helppoa ja kivaa näin perustasolla. En oo mikään malliesimerkki tietenkään, mutta yritetään ees.
Kraa! Varis paneutuu nyt iltapuulle ja valmistautuu huomisen taksvärkin koitoksiin.
1) Makkara on hyvää. Mutta sitä ei pitäisi syyä koska se on epäekologinen, rasvainen ja suolainen ruoka ja aiheuttaa monissa meistä inhotuksen tunteen. Lisäksi seuraavat makkaralajikkeet ovat vahingollisia mielen- ja ruumiinterveydelle: lauantaimakkara, gotlermakkara, pilsnerimakkara, jahtimakkara ynnä muut eri kuvot makkarat.
2) Käytännöllisiä sadattelusanoja yleisimpien veiden ja peiden rinnalle: perhana, peijooni, saamari, helkkari, baika*, neavri*, fánen*, gáfat* (tähditetyt ovat saamenkielisiä, mitä parhaimpia lieviä voimasanoja)
3) Kaikki ihmiset keksivät jotain, kaikki osaavat ees jotenkin jos yrittävät. Itseensä pitää luottaa, ja mielikuvitus on olemassa ja peevelin ihmisellä, kunhan sitä ei estä tulemasta esille hokemalla en keksi en osaa en taho. Tämä on kolmesta ekasta ehottomasti tärkein!!!!!
4) Kahvinjuontia mollataan syyttä suotta. No, ehkä siitä saa mahahaavan ja keltaset hampaat ja verenpainetta, mutta VAIN jos on älyytön kittaaja, kahvijuokale eikä piä asiassa kohtuutta. Nytkin tekee mieli kahvia.
5) Ei kannata olla liian ahasmielinen. (tätä on joskus vaikea totella) Kannattaa rikkoa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, räiskiä valuttamisen sijaan ja rokata popituksen sijaan. Tai toisin päin. Mikään, mikä ei satuta muita tai itseä millään tavalla ja pysyy suht koht lain raameissa on okei ja suositeltavaa.
6) Radion kuunteleminen kannattaa. Telkkarista tulee usein mielikuvituksetonta paskaa joka hiton kanavalta, mutta radio on a) halpa b) ei tarvi pelätä tv-lupamiestä c) sieltä tulee aina jotain ja jos ei tule mitään hyvää, asia muuttuu muutamassa minuutissa d) radio on rankka e) sieltä voi bongailla uutta hienoa musaa f) radiota kuunnellessa voi tehhä vaikka läksyjä tai ajaa pyörällä, se ei pakota sohvan orjaksi niinku tv g) siellä on saamenradio josta tulee joskus todella hupaisaa ohjelmaa h) radio inarissa on nonstop-musiikki silloin kun ei ole ohjelmaa (ja sitä ei ole paljon) jne. jne. Varoitus: jos pelkää ylenmääräistä tusinaiskelmää, kannattaa kaihtaa lapin radiota, jos taas omaa kirkko- ja viulunvingutusinhon, yle 1 ei ole sinulle.
7) Luonnonsuojelu ja siitä keskusteleminen EI hemmetti ole pelkkien ituhippien, pahanilmanlintujen, penttilinkoloiden, pessimistien ja sen sellaisten hommaa. Se on niin vakava ja tärkeä juttu, että kaikkien pitäisi olla mukana siinä. Ei siinä ole kyse mistään valinnasta taikka harrastuksesta, joka ihmisen pitäis tehhä ees jotain, muuten käypii paskasti. Eikä se ole tylsää eikö varsinkaan kurjaa, se on aika helppoa ja kivaa näin perustasolla. En oo mikään malliesimerkki tietenkään, mutta yritetään ees.
Kraa! Varis paneutuu nyt iltapuulle ja valmistautuu huomisen taksvärkin koitoksiin.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Tulenarkaa materiaalia
Kattelin eilen telkkaria. Siitä on tullut kevään mittaan jokatiistainen tapa, sillä teeveestä on tullut Teemalta sellainen sarja kuin Kertomuksia intiaaneista. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, miksi olen ollut nokka ruutuun liimattuna. Eilen tuli sarjan viimeinen osa.
Sarja on ollut kauhea ja tosi hieno. Paljon julmuutta, oksettavaa historiaa ja verta tulvi kotisohvalle. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden elämä ei ole ollut helppoa! Se oli kyllä jo tiedossa, sen verran olen aiheesta lukenut ja nettiä selannut. Pitäisi varmaan taas käväistä katsomassa, mitä Village of First Nationsiin kuuluu. Lakotaopinnot ovat vähän huonossa tilassa, koska sivustoa on vaikea käyttää ilman lakotan sanakirjaa. Mutta kai olen sentään selittänyt teille, että wozápi thózi tarkoittaa vihreää vanukasta?
Mulla on haave. Olisi joskus tosi siistiä päästä paikan päälle tutustumaan johonkin intiaanikulttuuriin. Ehkäpä se joskus toteutuu.
Sarja on ollut kauhea ja tosi hieno. Paljon julmuutta, oksettavaa historiaa ja verta tulvi kotisohvalle. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden elämä ei ole ollut helppoa! Se oli kyllä jo tiedossa, sen verran olen aiheesta lukenut ja nettiä selannut. Pitäisi varmaan taas käväistä katsomassa, mitä Village of First Nationsiin kuuluu. Lakotaopinnot ovat vähän huonossa tilassa, koska sivustoa on vaikea käyttää ilman lakotan sanakirjaa. Mutta kai olen sentään selittänyt teille, että wozápi thózi tarkoittaa vihreää vanukasta?
Mulla on haave. Olisi joskus tosi siistiä päästä paikan päälle tutustumaan johonkin intiaanikulttuuriin. Ehkäpä se joskus toteutuu.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Teksti, jonka ajattelin tehdä jo perjantaina
Niin, tuo nimi viittaa bittiavaruuteen hukkuneeseen keskeneräiseen blogimerkintääni perjantailta. Miksi tästä maailman varmaan suosituimmasta blogipalvelusta ei löydy konstia tallentaa keskeneräisiä kirjoituksia? Vai olenko minä vain niin tyhmä, etten löydä sitä?
Sen nimi on taidetapahtuma, saamelaisnuorten taidetapahtuma. Se järjestetään joka vuosi toinen toistaan huonommissa jumppasaleissa ympäri Pohjois-Lapin, mutta nyt se oli Rovaniemellä! Uaa! Yli neljäkymmentä inarilaista tyttöä ja poikaa sekä yläasteelta että alaasteelta lastattiin linja-autoihin, jotka suunnattiin etelään.
Minä toimin matkan aikana musiikinystävänä, lastenhoitajana, teatterikriitikkona, peilailijana, riskutuomarina, laulajana, kitaristina, julistetaiteilijana, kahvikanttiinin kannattajana ja valokuvaajana. Hauskinta oli ehkä jälkimmäisenä.
Näin matkalla ivalolaisia poroja, vesivärivettä vodkapullon korkissa (ja se vodkapullo on minun), inarinsaamenkielisen päiväkirjan, mielikuvitusgorillan ja sen comebackin, SomByn, kuusen, koivun, männyn ja yliopiston ruokalan. Haistoin bussin menoveden, kevään, sulavan likaisen lumen, sokerimehun, hiuslakan ja sisnan tuoksut, maistoin hampurilaisen, vodkapulloveden, kynsieni, liitulakun ja gluteenittoman leivän maut. Älkää sairastuko keliakiaan (ei minullakaan oikeastaan sitä ole), se leipä oli saamarin pahaa.
Seuraavan kerran, kun taidetapahtuman aiheena on musiikki, opettelen joikaamaan hienosti ja menen yksin lavalle. Sillä irtoaa varmaan sääliä...kuulijoille. En minä varmaan olisi kovinkaan huono joikaaja, minulle on suotu vahva ääni ja sävelkorvaakin. Pitänee harjoitella. Pohjoissaamenkielisellä sydänsururockilla ei nimittäin pitkälle päästy, eikä myöskään täsmällisellä yhteissoitolla tai taidolla. Ensi vuonna tanssitaan, klunk.
Jos joku koulukaveri haluaa nähdä tarkempaa ja epäkorrektimpaa selontekoa taidetapahtumasta, nykäiskää minua hihasta. Saatte nähdä jotain A4-kokoista ja mustekynäistä, 100x.
Suurista haaveista huolimatta käteen jäi laihtunut rahapussi, pieni väärinymmärretyksi tulemisen tunne, kourallinen pohjoissaamen sanoja ja tyhjä suolakalarasia. Niin, ja tietysti se backstagen lattialta löytynyt kuparinhohtoinen viisisenttinen.
Sen nimi on taidetapahtuma, saamelaisnuorten taidetapahtuma. Se järjestetään joka vuosi toinen toistaan huonommissa jumppasaleissa ympäri Pohjois-Lapin, mutta nyt se oli Rovaniemellä! Uaa! Yli neljäkymmentä inarilaista tyttöä ja poikaa sekä yläasteelta että alaasteelta lastattiin linja-autoihin, jotka suunnattiin etelään.
Minä toimin matkan aikana musiikinystävänä, lastenhoitajana, teatterikriitikkona, peilailijana, riskutuomarina, laulajana, kitaristina, julistetaiteilijana, kahvikanttiinin kannattajana ja valokuvaajana. Hauskinta oli ehkä jälkimmäisenä.
Näin matkalla ivalolaisia poroja, vesivärivettä vodkapullon korkissa (ja se vodkapullo on minun), inarinsaamenkielisen päiväkirjan, mielikuvitusgorillan ja sen comebackin, SomByn, kuusen, koivun, männyn ja yliopiston ruokalan. Haistoin bussin menoveden, kevään, sulavan likaisen lumen, sokerimehun, hiuslakan ja sisnan tuoksut, maistoin hampurilaisen, vodkapulloveden, kynsieni, liitulakun ja gluteenittoman leivän maut. Älkää sairastuko keliakiaan (ei minullakaan oikeastaan sitä ole), se leipä oli saamarin pahaa.
Seuraavan kerran, kun taidetapahtuman aiheena on musiikki, opettelen joikaamaan hienosti ja menen yksin lavalle. Sillä irtoaa varmaan sääliä...kuulijoille. En minä varmaan olisi kovinkaan huono joikaaja, minulle on suotu vahva ääni ja sävelkorvaakin. Pitänee harjoitella. Pohjoissaamenkielisellä sydänsururockilla ei nimittäin pitkälle päästy, eikä myöskään täsmällisellä yhteissoitolla tai taidolla. Ensi vuonna tanssitaan, klunk.
Jos joku koulukaveri haluaa nähdä tarkempaa ja epäkorrektimpaa selontekoa taidetapahtumasta, nykäiskää minua hihasta. Saatte nähdä jotain A4-kokoista ja mustekynäistä, 100x.
Suurista haaveista huolimatta käteen jäi laihtunut rahapussi, pieni väärinymmärretyksi tulemisen tunne, kourallinen pohjoissaamen sanoja ja tyhjä suolakalarasia. Niin, ja tietysti se backstagen lattialta löytynyt kuparinhohtoinen viisisenttinen.
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Pääsiäisen väliaikatietoja
Kuten huomaatte, olen luopunut epätoivoisista biisiviittausotsikoistani, kun en oikein osannut tehä niitä.
Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)
Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!
Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.
Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.
Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!
Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)
Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!
Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.
Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.
Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Viikkohistoriikki
Ulkona on tavattoman ruma ilma, ei mikään fiertu, kuten tänään jo kertaalleen sanottiin. olen ollut ohjaamassa (kaistapäistä) liikennettä porokisoissa muutaman pitkän ja tuiskuisen tunnin ja kuullut, että suosikkiporoni Dat lea voitti! Dat lea dat lea gonagasboazu.
Porokisoissa oli kova meininki taas kerran. Yli viisisataa ihmistä, ahkuja, kylän poikia, juokaleita, turisteja, lehdistöä, arvankauppaajia, pikkulapsia, pororikkaita ja vähemmän rikkaita, suopunkimestareita, villahuiveihin kääriytyneitä nuoria äitejä, oppilaita, opettajia, kokkeja, käsityöläisiä, kilpailijoita ja hyvien kilpahärkien ja kilpahirvaiden omistajia käyskenteli Inarijärven jäällä, lomakylän edessä. Arpajaisissa oli mielettömän hienoja palkintoja, kuten taskulamppu, nuutunut kuivakakku, villapipo, sammutuspeitto ja patakinnas. En voittanut mitään, ja se johtui ehkä siitä, etten ostanut arpoja.
Päivien persoonallisuuksiin kuuluivat mm. konjakkipullon piilottelija, kaksi muhevassa maistissa ollutta annnnniskelupaikan ja makkarakopin etsijää, kaksi lauantaina omille teilleen lähtenyttä ajoporoa, karvalakkini Igor (tuttavallisemmin Iikori), kolme saapumatonta linjaautoa, ahkerat ja kielitaitoiset lipunmyyjät ja väärinpysäköivät, huolettomat veikot.
Markkinahenkisestä tapahtumasta sai poromiehen suudelmia, poromakkaroita, aitoja silmättömiä ketunnahkoja ja porojen heijastimia. Jos rahaa riitti. Pahimpaan ruuhkaaikaan lättykioskissa oli niin tiivis tunnelma, että ei päässyt liikkeelle. Jouduin kovan repun ja ison mahan väliin puristuksiin ja melkein tukehduin. Juttelin ahkujen kanssa ja autoin kahvin kaimani tykö. Kaikki ihmiset valittivat huonoa ilmaa ja ahtautuivat lämmitettyihin kojuihin ja tuulensuojaa tarjoaviin laavuihin. Tupakoita ja etenkin Petteroosia kärysi kaikkialla, mutta tuisku sammutti ison osan.
Naapuriin majoitettiin kolme ajoporoa. Ne kaivavat siinä edelleen, paitsi yksi. Se taisi kisailla tänäänkin. Saamen kieltä kuului kisapaikalla ja nyt naapurissakin. Kivaa, saamea on aina mukavaa puhua ja kuunnella. Kirjoittaisin tätä blogiakin saameksi, mutta koneella ei ole saamen kirjaimia ja Bloggerikaan ei taitaisi tukea niitä. Sain käyttää kielitaitojani kisoissa, kun tulkkasin lipunmyynnissä. Siskoni sai myytyä paljon arpoja Norjasta tuleville poropojille, ja yksi voitti hatun. Mahtoi olla tyytyväinen, kun sai sijoitettua rahansa aitoon käsityöhön.
Koulussa ei viikolla tapahtunut oikeastaan mitään. Bändi- ja lauluharkkoja oli tavallista enemmän. Esiintymisiä on tiedossa useita keväälle! Opettajat kiristävät taas koetahtia, mutta onneksi me meidän luokan sámegiel'máhttit onnistuimme narraamaan ruotsinopen laittamaan kokeen sellaiselle päivälle, jolloin paljon ketään ei ole koulussa. Koulun netti on alkanut toimia, mutta eipä se minua lohduta, koska olen unohtanut tunnukseni.
Sinä, joka luit tänne saakka, saat erikoiskunnian laittaa kommentin minulle, koska ansiokkaasti jaksoit pitkät jaarittelut.
Porokisoissa oli kova meininki taas kerran. Yli viisisataa ihmistä, ahkuja, kylän poikia, juokaleita, turisteja, lehdistöä, arvankauppaajia, pikkulapsia, pororikkaita ja vähemmän rikkaita, suopunkimestareita, villahuiveihin kääriytyneitä nuoria äitejä, oppilaita, opettajia, kokkeja, käsityöläisiä, kilpailijoita ja hyvien kilpahärkien ja kilpahirvaiden omistajia käyskenteli Inarijärven jäällä, lomakylän edessä. Arpajaisissa oli mielettömän hienoja palkintoja, kuten taskulamppu, nuutunut kuivakakku, villapipo, sammutuspeitto ja patakinnas. En voittanut mitään, ja se johtui ehkä siitä, etten ostanut arpoja.
Päivien persoonallisuuksiin kuuluivat mm. konjakkipullon piilottelija, kaksi muhevassa maistissa ollutta annnnniskelupaikan ja makkarakopin etsijää, kaksi lauantaina omille teilleen lähtenyttä ajoporoa, karvalakkini Igor (tuttavallisemmin Iikori), kolme saapumatonta linjaautoa, ahkerat ja kielitaitoiset lipunmyyjät ja väärinpysäköivät, huolettomat veikot.
Markkinahenkisestä tapahtumasta sai poromiehen suudelmia, poromakkaroita, aitoja silmättömiä ketunnahkoja ja porojen heijastimia. Jos rahaa riitti. Pahimpaan ruuhkaaikaan lättykioskissa oli niin tiivis tunnelma, että ei päässyt liikkeelle. Jouduin kovan repun ja ison mahan väliin puristuksiin ja melkein tukehduin. Juttelin ahkujen kanssa ja autoin kahvin kaimani tykö. Kaikki ihmiset valittivat huonoa ilmaa ja ahtautuivat lämmitettyihin kojuihin ja tuulensuojaa tarjoaviin laavuihin. Tupakoita ja etenkin Petteroosia kärysi kaikkialla, mutta tuisku sammutti ison osan.
Naapuriin majoitettiin kolme ajoporoa. Ne kaivavat siinä edelleen, paitsi yksi. Se taisi kisailla tänäänkin. Saamen kieltä kuului kisapaikalla ja nyt naapurissakin. Kivaa, saamea on aina mukavaa puhua ja kuunnella. Kirjoittaisin tätä blogiakin saameksi, mutta koneella ei ole saamen kirjaimia ja Bloggerikaan ei taitaisi tukea niitä. Sain käyttää kielitaitojani kisoissa, kun tulkkasin lipunmyynnissä. Siskoni sai myytyä paljon arpoja Norjasta tuleville poropojille, ja yksi voitti hatun. Mahtoi olla tyytyväinen, kun sai sijoitettua rahansa aitoon käsityöhön.
Koulussa ei viikolla tapahtunut oikeastaan mitään. Bändi- ja lauluharkkoja oli tavallista enemmän. Esiintymisiä on tiedossa useita keväälle! Opettajat kiristävät taas koetahtia, mutta onneksi me meidän luokan sámegiel'máhttit onnistuimme narraamaan ruotsinopen laittamaan kokeen sellaiselle päivälle, jolloin paljon ketään ei ole koulussa. Koulun netti on alkanut toimia, mutta eipä se minua lohduta, koska olen unohtanut tunnukseni.
Sinä, joka luit tänne saakka, saat erikoiskunnian laittaa kommentin minulle, koska ansiokkaasti jaksoit pitkät jaarittelut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
