Kattelin eilen telkkaria. Siitä on tullut kevään mittaan jokatiistainen tapa, sillä teeveestä on tullut Teemalta sellainen sarja kuin Kertomuksia intiaaneista. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, miksi olen ollut nokka ruutuun liimattuna. Eilen tuli sarjan viimeinen osa.
Sarja on ollut kauhea ja tosi hieno. Paljon julmuutta, oksettavaa historiaa ja verta tulvi kotisohvalle. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden elämä ei ole ollut helppoa! Se oli kyllä jo tiedossa, sen verran olen aiheesta lukenut ja nettiä selannut. Pitäisi varmaan taas käväistä katsomassa, mitä Village of First Nationsiin kuuluu. Lakotaopinnot ovat vähän huonossa tilassa, koska sivustoa on vaikea käyttää ilman lakotan sanakirjaa. Mutta kai olen sentään selittänyt teille, että wozápi thózi tarkoittaa vihreää vanukasta?
Mulla on haave. Olisi joskus tosi siistiä päästä paikan päälle tutustumaan johonkin intiaanikulttuuriin. Ehkäpä se joskus toteutuu.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Teksti, jonka ajattelin tehdä jo perjantaina
Niin, tuo nimi viittaa bittiavaruuteen hukkuneeseen keskeneräiseen blogimerkintääni perjantailta. Miksi tästä maailman varmaan suosituimmasta blogipalvelusta ei löydy konstia tallentaa keskeneräisiä kirjoituksia? Vai olenko minä vain niin tyhmä, etten löydä sitä?
Sen nimi on taidetapahtuma, saamelaisnuorten taidetapahtuma. Se järjestetään joka vuosi toinen toistaan huonommissa jumppasaleissa ympäri Pohjois-Lapin, mutta nyt se oli Rovaniemellä! Uaa! Yli neljäkymmentä inarilaista tyttöä ja poikaa sekä yläasteelta että alaasteelta lastattiin linja-autoihin, jotka suunnattiin etelään.
Minä toimin matkan aikana musiikinystävänä, lastenhoitajana, teatterikriitikkona, peilailijana, riskutuomarina, laulajana, kitaristina, julistetaiteilijana, kahvikanttiinin kannattajana ja valokuvaajana. Hauskinta oli ehkä jälkimmäisenä.
Näin matkalla ivalolaisia poroja, vesivärivettä vodkapullon korkissa (ja se vodkapullo on minun), inarinsaamenkielisen päiväkirjan, mielikuvitusgorillan ja sen comebackin, SomByn, kuusen, koivun, männyn ja yliopiston ruokalan. Haistoin bussin menoveden, kevään, sulavan likaisen lumen, sokerimehun, hiuslakan ja sisnan tuoksut, maistoin hampurilaisen, vodkapulloveden, kynsieni, liitulakun ja gluteenittoman leivän maut. Älkää sairastuko keliakiaan (ei minullakaan oikeastaan sitä ole), se leipä oli saamarin pahaa.
Seuraavan kerran, kun taidetapahtuman aiheena on musiikki, opettelen joikaamaan hienosti ja menen yksin lavalle. Sillä irtoaa varmaan sääliä...kuulijoille. En minä varmaan olisi kovinkaan huono joikaaja, minulle on suotu vahva ääni ja sävelkorvaakin. Pitänee harjoitella. Pohjoissaamenkielisellä sydänsururockilla ei nimittäin pitkälle päästy, eikä myöskään täsmällisellä yhteissoitolla tai taidolla. Ensi vuonna tanssitaan, klunk.
Jos joku koulukaveri haluaa nähdä tarkempaa ja epäkorrektimpaa selontekoa taidetapahtumasta, nykäiskää minua hihasta. Saatte nähdä jotain A4-kokoista ja mustekynäistä, 100x.
Suurista haaveista huolimatta käteen jäi laihtunut rahapussi, pieni väärinymmärretyksi tulemisen tunne, kourallinen pohjoissaamen sanoja ja tyhjä suolakalarasia. Niin, ja tietysti se backstagen lattialta löytynyt kuparinhohtoinen viisisenttinen.
Sen nimi on taidetapahtuma, saamelaisnuorten taidetapahtuma. Se järjestetään joka vuosi toinen toistaan huonommissa jumppasaleissa ympäri Pohjois-Lapin, mutta nyt se oli Rovaniemellä! Uaa! Yli neljäkymmentä inarilaista tyttöä ja poikaa sekä yläasteelta että alaasteelta lastattiin linja-autoihin, jotka suunnattiin etelään.
Minä toimin matkan aikana musiikinystävänä, lastenhoitajana, teatterikriitikkona, peilailijana, riskutuomarina, laulajana, kitaristina, julistetaiteilijana, kahvikanttiinin kannattajana ja valokuvaajana. Hauskinta oli ehkä jälkimmäisenä.
Näin matkalla ivalolaisia poroja, vesivärivettä vodkapullon korkissa (ja se vodkapullo on minun), inarinsaamenkielisen päiväkirjan, mielikuvitusgorillan ja sen comebackin, SomByn, kuusen, koivun, männyn ja yliopiston ruokalan. Haistoin bussin menoveden, kevään, sulavan likaisen lumen, sokerimehun, hiuslakan ja sisnan tuoksut, maistoin hampurilaisen, vodkapulloveden, kynsieni, liitulakun ja gluteenittoman leivän maut. Älkää sairastuko keliakiaan (ei minullakaan oikeastaan sitä ole), se leipä oli saamarin pahaa.
Seuraavan kerran, kun taidetapahtuman aiheena on musiikki, opettelen joikaamaan hienosti ja menen yksin lavalle. Sillä irtoaa varmaan sääliä...kuulijoille. En minä varmaan olisi kovinkaan huono joikaaja, minulle on suotu vahva ääni ja sävelkorvaakin. Pitänee harjoitella. Pohjoissaamenkielisellä sydänsururockilla ei nimittäin pitkälle päästy, eikä myöskään täsmällisellä yhteissoitolla tai taidolla. Ensi vuonna tanssitaan, klunk.
Jos joku koulukaveri haluaa nähdä tarkempaa ja epäkorrektimpaa selontekoa taidetapahtumasta, nykäiskää minua hihasta. Saatte nähdä jotain A4-kokoista ja mustekynäistä, 100x.
Suurista haaveista huolimatta käteen jäi laihtunut rahapussi, pieni väärinymmärretyksi tulemisen tunne, kourallinen pohjoissaamen sanoja ja tyhjä suolakalarasia. Niin, ja tietysti se backstagen lattialta löytynyt kuparinhohtoinen viisisenttinen.
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Pääsiäisen väliaikatietoja
Kuten huomaatte, olen luopunut epätoivoisista biisiviittausotsikoistani, kun en oikein osannut tehä niitä.
Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)
Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!
Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.
Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.
Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!
Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)
Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!
Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.
Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.
Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
