lauantai 3. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen väliaikatietoja

Kuten huomaatte, olen luopunut epätoivoisista biisiviittausotsikoistani, kun en oikein osannut tehä niitä.

Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)

Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!

Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.

Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.

Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!

1 kommentti: