Olen maailman laiskin kirjoittamaan blogia, mutta ketä se vaivaa? Nimittäin blogilla on aika vähän lukijoita, kaipa niillekin on ihan sama, miten usein mie täällä mitään julkaisen. Ja sitten onkin yksi hailee, kirjoitanko saameksi vai suomeksi. Tästä lähtien taidan kirjoittaa joka toisen tekstin suomeksi ja joka toisen saameksi. Kuvia pitäisi lisätä, mutta en osaa imuroida niitä netistä ja enkä halua, että omat kuvani leviävät holtittomasti netissä, varsinkin jos niissä on ihmisiä näkyvillä. Toinen (eikun kolmas) blogikriisi koskettaa aiheita, olen miettinyt monia, monia juttuja, mistä saisi tunteekkaita ja hienoja tekstejä, mutta toisaalta en halua, että aivan kaikki lukisivat niitä. Eletäänkö täällä tosiaankin niin sensuurissa, etten kehtaa kirjoittaa omaan blogiin rehellisiä mielipiteitäni? Siitä se tuskin johtuu, vaan siitä, että kaikkea ei kannata huutaa anonyyminä ikuisesti julkiseksi, ettei saisi houkkion leimaa. Ehkäpä, ehkäpä täällä tulee olemaan asiaa esimerkiksi kauneusihanteista, suvaitsevaisuudesta monessakin asiassa ja yhtä lempiaihettani "viherpiiperöosastoa".
Mun áiggun vuoruid mielde blogget suoma- ja sámegillii!
Joutavista asioista voisin kertoa, että tänään oli joku kummallinen "tyttöjen päivä" ja olisi pitänyt pukeutua mustaan puseroon, mutta koska idea oli minun mielestäni äärimmäisen typerä, laitoin vasitella päälle sinisen. Ajatus girlpowerista ei innosta! No onhan se ihan hienoa olla tyttö, mutta kaikki, mikä rajaa asiat vain tytöille tai pojille, ei kauheasti ilahduta. Edustan siis mieluummin varispoweria.
Ai niin, vielä yksi juttu täytyy raportoida. Aion vaihtaa blogin nimen. Alkuperäinen eli Vesiväriä ja juomuskoukkuja oli hätäriipaisu, enkä ole muistanut uudistaa sitä. Uusi nimi on Moalla mus, muru minusta. Aika rankkaa, vai? Sen kunniaksi päivän biisi on SomByn Sáibu muuten vaan. Siinä on paljon hienoja juttuja, kuten toistuvia kertosäkeitä, aggressiivisyyttä ja hassuja synaääniä, joita kannatan tänään.
maanantai 15. marraskuuta 2010
maanantai 27. syyskuuta 2010
Sámebloggen
Ja de, dál mun čálán vuosttas háve sámegillii mu bloggii! Mun ohcen Googles sániin čále! ja gávdnen moatte bloga sámegillii. Ledjen hui ilus dás. Mu bloggahan lea álo leamaš suomagillii jo dánge dihte ahte stuorrámus oassi mu lohkiin ii ipmirdivčče maidege jos mun álo dáikkášin deike sámegillii.
Mun galggašin čállit Blogger Awarda birra, muhto in velge nágot. Dán beaivve fádda leage čállin! Mun liikon oalle bures čállit vaiko manlagan teavsttaid, ovd. noveallaid ja divttaid. Muhto go lean ná čuorbi, in jolge čájehit jur maidege earáide. Mu nieguin mun dagan máilmmi buorre divttaid ja máhtán muhttit mu jurdagat girjin. Livččii biro fiidna dovdu váldit hilddus iežan girji! Dahje lohkat bláđis árvvoštallama girjji birra. Dahje...
Vai oahppašii čállit galgá ČÁLLIT. Fuoi, mannan jagi mun čállen máŋggalot siidu heajos baikačállosiid, maid in leat duostán geasage, in oba Sunnai čájehit. In muital fáttaitge didjiide, muđuid heahpanivččen iežan vuolimus ávžái.
nanowrimo.com
Duon mun geahčalin mannan jagi, inge lihkastuvvan ollásit. Čállen ž-kvalitehta muitalusa eahkedis nubbái. Ja dan jagi áiggun fas váldit oasi. Oassálastibehket, buorit olbmot! Eanemus oassi oasseváldiin dahká dan eŋgelasgillii, muhto mun áiggun iskat sámegillii:D Ja jos bures geavvá, de mun dagan bloga mu čállosii ja dii oažžubehtet lohkat!
Cummáid ja kráá kráá, vuoražas dadjá giitu.
Mun galggašin čállit Blogger Awarda birra, muhto in velge nágot. Dán beaivve fádda leage čállin! Mun liikon oalle bures čállit vaiko manlagan teavsttaid, ovd. noveallaid ja divttaid. Muhto go lean ná čuorbi, in jolge čájehit jur maidege earáide. Mu nieguin mun dagan máilmmi buorre divttaid ja máhtán muhttit mu jurdagat girjin. Livččii biro fiidna dovdu váldit hilddus iežan girji! Dahje lohkat bláđis árvvoštallama girjji birra. Dahje...
Vai oahppašii čállit galgá ČÁLLIT. Fuoi, mannan jagi mun čállen máŋggalot siidu heajos baikačállosiid, maid in leat duostán geasage, in oba Sunnai čájehit. In muital fáttaitge didjiide, muđuid heahpanivččen iežan vuolimus ávžái.
nanowrimo.com
Duon mun geahčalin mannan jagi, inge lihkastuvvan ollásit. Čállen ž-kvalitehta muitalusa eahkedis nubbái. Ja dan jagi áiggun fas váldit oasi. Oassálastibehket, buorit olbmot! Eanemus oassi oasseváldiin dahká dan eŋgelasgillii, muhto mun áiggun iskat sámegillii:D Ja jos bures geavvá, de mun dagan bloga mu čállosii ja dii oažžubehtet lohkat!
Cummáid ja kráá kráá, vuoražas dadjá giitu.
torstai 23. syyskuuta 2010
Kraa!
Otsikosta kaikki varmaan päättelikin, mistä tämä teksti kertoo. Sain sellasen Blogger-Awardin (jonka kuvaa en tähän paa, koska en muista kuinka se käyttää). Siinä piti vissiin kertoa seittämän faktaa ittestä ja niin. Mutta ei. Kirjoitan sen vasta seuraavalla kerralla, koska minun pitäisi miettiä sitä paremmin. Teen tähän teille ootteluajaksi seittämän faktaa, joiden pitäisi kuulua yleissivistykseen!
1) Makkara on hyvää. Mutta sitä ei pitäisi syyä koska se on epäekologinen, rasvainen ja suolainen ruoka ja aiheuttaa monissa meistä inhotuksen tunteen. Lisäksi seuraavat makkaralajikkeet ovat vahingollisia mielen- ja ruumiinterveydelle: lauantaimakkara, gotlermakkara, pilsnerimakkara, jahtimakkara ynnä muut eri kuvot makkarat.
2) Käytännöllisiä sadattelusanoja yleisimpien veiden ja peiden rinnalle: perhana, peijooni, saamari, helkkari, baika*, neavri*, fánen*, gáfat* (tähditetyt ovat saamenkielisiä, mitä parhaimpia lieviä voimasanoja)
3) Kaikki ihmiset keksivät jotain, kaikki osaavat ees jotenkin jos yrittävät. Itseensä pitää luottaa, ja mielikuvitus on olemassa ja peevelin ihmisellä, kunhan sitä ei estä tulemasta esille hokemalla en keksi en osaa en taho. Tämä on kolmesta ekasta ehottomasti tärkein!!!!!
4) Kahvinjuontia mollataan syyttä suotta. No, ehkä siitä saa mahahaavan ja keltaset hampaat ja verenpainetta, mutta VAIN jos on älyytön kittaaja, kahvijuokale eikä piä asiassa kohtuutta. Nytkin tekee mieli kahvia.
5) Ei kannata olla liian ahasmielinen. (tätä on joskus vaikea totella) Kannattaa rikkoa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, räiskiä valuttamisen sijaan ja rokata popituksen sijaan. Tai toisin päin. Mikään, mikä ei satuta muita tai itseä millään tavalla ja pysyy suht koht lain raameissa on okei ja suositeltavaa.
6) Radion kuunteleminen kannattaa. Telkkarista tulee usein mielikuvituksetonta paskaa joka hiton kanavalta, mutta radio on a) halpa b) ei tarvi pelätä tv-lupamiestä c) sieltä tulee aina jotain ja jos ei tule mitään hyvää, asia muuttuu muutamassa minuutissa d) radio on rankka e) sieltä voi bongailla uutta hienoa musaa f) radiota kuunnellessa voi tehhä vaikka läksyjä tai ajaa pyörällä, se ei pakota sohvan orjaksi niinku tv g) siellä on saamenradio josta tulee joskus todella hupaisaa ohjelmaa h) radio inarissa on nonstop-musiikki silloin kun ei ole ohjelmaa (ja sitä ei ole paljon) jne. jne. Varoitus: jos pelkää ylenmääräistä tusinaiskelmää, kannattaa kaihtaa lapin radiota, jos taas omaa kirkko- ja viulunvingutusinhon, yle 1 ei ole sinulle.
7) Luonnonsuojelu ja siitä keskusteleminen EI hemmetti ole pelkkien ituhippien, pahanilmanlintujen, penttilinkoloiden, pessimistien ja sen sellaisten hommaa. Se on niin vakava ja tärkeä juttu, että kaikkien pitäisi olla mukana siinä. Ei siinä ole kyse mistään valinnasta taikka harrastuksesta, joka ihmisen pitäis tehhä ees jotain, muuten käypii paskasti. Eikä se ole tylsää eikö varsinkaan kurjaa, se on aika helppoa ja kivaa näin perustasolla. En oo mikään malliesimerkki tietenkään, mutta yritetään ees.
Kraa! Varis paneutuu nyt iltapuulle ja valmistautuu huomisen taksvärkin koitoksiin.
1) Makkara on hyvää. Mutta sitä ei pitäisi syyä koska se on epäekologinen, rasvainen ja suolainen ruoka ja aiheuttaa monissa meistä inhotuksen tunteen. Lisäksi seuraavat makkaralajikkeet ovat vahingollisia mielen- ja ruumiinterveydelle: lauantaimakkara, gotlermakkara, pilsnerimakkara, jahtimakkara ynnä muut eri kuvot makkarat.
2) Käytännöllisiä sadattelusanoja yleisimpien veiden ja peiden rinnalle: perhana, peijooni, saamari, helkkari, baika*, neavri*, fánen*, gáfat* (tähditetyt ovat saamenkielisiä, mitä parhaimpia lieviä voimasanoja)
3) Kaikki ihmiset keksivät jotain, kaikki osaavat ees jotenkin jos yrittävät. Itseensä pitää luottaa, ja mielikuvitus on olemassa ja peevelin ihmisellä, kunhan sitä ei estä tulemasta esille hokemalla en keksi en osaa en taho. Tämä on kolmesta ekasta ehottomasti tärkein!!!!!
4) Kahvinjuontia mollataan syyttä suotta. No, ehkä siitä saa mahahaavan ja keltaset hampaat ja verenpainetta, mutta VAIN jos on älyytön kittaaja, kahvijuokale eikä piä asiassa kohtuutta. Nytkin tekee mieli kahvia.
5) Ei kannata olla liian ahasmielinen. (tätä on joskus vaikea totella) Kannattaa rikkoa rajoja ja kokeilla kaikenlaista uutta, räiskiä valuttamisen sijaan ja rokata popituksen sijaan. Tai toisin päin. Mikään, mikä ei satuta muita tai itseä millään tavalla ja pysyy suht koht lain raameissa on okei ja suositeltavaa.
6) Radion kuunteleminen kannattaa. Telkkarista tulee usein mielikuvituksetonta paskaa joka hiton kanavalta, mutta radio on a) halpa b) ei tarvi pelätä tv-lupamiestä c) sieltä tulee aina jotain ja jos ei tule mitään hyvää, asia muuttuu muutamassa minuutissa d) radio on rankka e) sieltä voi bongailla uutta hienoa musaa f) radiota kuunnellessa voi tehhä vaikka läksyjä tai ajaa pyörällä, se ei pakota sohvan orjaksi niinku tv g) siellä on saamenradio josta tulee joskus todella hupaisaa ohjelmaa h) radio inarissa on nonstop-musiikki silloin kun ei ole ohjelmaa (ja sitä ei ole paljon) jne. jne. Varoitus: jos pelkää ylenmääräistä tusinaiskelmää, kannattaa kaihtaa lapin radiota, jos taas omaa kirkko- ja viulunvingutusinhon, yle 1 ei ole sinulle.
7) Luonnonsuojelu ja siitä keskusteleminen EI hemmetti ole pelkkien ituhippien, pahanilmanlintujen, penttilinkoloiden, pessimistien ja sen sellaisten hommaa. Se on niin vakava ja tärkeä juttu, että kaikkien pitäisi olla mukana siinä. Ei siinä ole kyse mistään valinnasta taikka harrastuksesta, joka ihmisen pitäis tehhä ees jotain, muuten käypii paskasti. Eikä se ole tylsää eikö varsinkaan kurjaa, se on aika helppoa ja kivaa näin perustasolla. En oo mikään malliesimerkki tietenkään, mutta yritetään ees.
Kraa! Varis paneutuu nyt iltapuulle ja valmistautuu huomisen taksvärkin koitoksiin.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Tulenarkaa materiaalia
Kattelin eilen telkkaria. Siitä on tullut kevään mittaan jokatiistainen tapa, sillä teeveestä on tullut Teemalta sellainen sarja kuin Kertomuksia intiaaneista. Kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, miksi olen ollut nokka ruutuun liimattuna. Eilen tuli sarjan viimeinen osa.
Sarja on ollut kauhea ja tosi hieno. Paljon julmuutta, oksettavaa historiaa ja verta tulvi kotisohvalle. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden elämä ei ole ollut helppoa! Se oli kyllä jo tiedossa, sen verran olen aiheesta lukenut ja nettiä selannut. Pitäisi varmaan taas käväistä katsomassa, mitä Village of First Nationsiin kuuluu. Lakotaopinnot ovat vähän huonossa tilassa, koska sivustoa on vaikea käyttää ilman lakotan sanakirjaa. Mutta kai olen sentään selittänyt teille, että wozápi thózi tarkoittaa vihreää vanukasta?
Mulla on haave. Olisi joskus tosi siistiä päästä paikan päälle tutustumaan johonkin intiaanikulttuuriin. Ehkäpä se joskus toteutuu.
Sarja on ollut kauhea ja tosi hieno. Paljon julmuutta, oksettavaa historiaa ja verta tulvi kotisohvalle. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden elämä ei ole ollut helppoa! Se oli kyllä jo tiedossa, sen verran olen aiheesta lukenut ja nettiä selannut. Pitäisi varmaan taas käväistä katsomassa, mitä Village of First Nationsiin kuuluu. Lakotaopinnot ovat vähän huonossa tilassa, koska sivustoa on vaikea käyttää ilman lakotan sanakirjaa. Mutta kai olen sentään selittänyt teille, että wozápi thózi tarkoittaa vihreää vanukasta?
Mulla on haave. Olisi joskus tosi siistiä päästä paikan päälle tutustumaan johonkin intiaanikulttuuriin. Ehkäpä se joskus toteutuu.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Teksti, jonka ajattelin tehdä jo perjantaina
Niin, tuo nimi viittaa bittiavaruuteen hukkuneeseen keskeneräiseen blogimerkintääni perjantailta. Miksi tästä maailman varmaan suosituimmasta blogipalvelusta ei löydy konstia tallentaa keskeneräisiä kirjoituksia? Vai olenko minä vain niin tyhmä, etten löydä sitä?
Sen nimi on taidetapahtuma, saamelaisnuorten taidetapahtuma. Se järjestetään joka vuosi toinen toistaan huonommissa jumppasaleissa ympäri Pohjois-Lapin, mutta nyt se oli Rovaniemellä! Uaa! Yli neljäkymmentä inarilaista tyttöä ja poikaa sekä yläasteelta että alaasteelta lastattiin linja-autoihin, jotka suunnattiin etelään.
Minä toimin matkan aikana musiikinystävänä, lastenhoitajana, teatterikriitikkona, peilailijana, riskutuomarina, laulajana, kitaristina, julistetaiteilijana, kahvikanttiinin kannattajana ja valokuvaajana. Hauskinta oli ehkä jälkimmäisenä.
Näin matkalla ivalolaisia poroja, vesivärivettä vodkapullon korkissa (ja se vodkapullo on minun), inarinsaamenkielisen päiväkirjan, mielikuvitusgorillan ja sen comebackin, SomByn, kuusen, koivun, männyn ja yliopiston ruokalan. Haistoin bussin menoveden, kevään, sulavan likaisen lumen, sokerimehun, hiuslakan ja sisnan tuoksut, maistoin hampurilaisen, vodkapulloveden, kynsieni, liitulakun ja gluteenittoman leivän maut. Älkää sairastuko keliakiaan (ei minullakaan oikeastaan sitä ole), se leipä oli saamarin pahaa.
Seuraavan kerran, kun taidetapahtuman aiheena on musiikki, opettelen joikaamaan hienosti ja menen yksin lavalle. Sillä irtoaa varmaan sääliä...kuulijoille. En minä varmaan olisi kovinkaan huono joikaaja, minulle on suotu vahva ääni ja sävelkorvaakin. Pitänee harjoitella. Pohjoissaamenkielisellä sydänsururockilla ei nimittäin pitkälle päästy, eikä myöskään täsmällisellä yhteissoitolla tai taidolla. Ensi vuonna tanssitaan, klunk.
Jos joku koulukaveri haluaa nähdä tarkempaa ja epäkorrektimpaa selontekoa taidetapahtumasta, nykäiskää minua hihasta. Saatte nähdä jotain A4-kokoista ja mustekynäistä, 100x.
Suurista haaveista huolimatta käteen jäi laihtunut rahapussi, pieni väärinymmärretyksi tulemisen tunne, kourallinen pohjoissaamen sanoja ja tyhjä suolakalarasia. Niin, ja tietysti se backstagen lattialta löytynyt kuparinhohtoinen viisisenttinen.
Sen nimi on taidetapahtuma, saamelaisnuorten taidetapahtuma. Se järjestetään joka vuosi toinen toistaan huonommissa jumppasaleissa ympäri Pohjois-Lapin, mutta nyt se oli Rovaniemellä! Uaa! Yli neljäkymmentä inarilaista tyttöä ja poikaa sekä yläasteelta että alaasteelta lastattiin linja-autoihin, jotka suunnattiin etelään.
Minä toimin matkan aikana musiikinystävänä, lastenhoitajana, teatterikriitikkona, peilailijana, riskutuomarina, laulajana, kitaristina, julistetaiteilijana, kahvikanttiinin kannattajana ja valokuvaajana. Hauskinta oli ehkä jälkimmäisenä.
Näin matkalla ivalolaisia poroja, vesivärivettä vodkapullon korkissa (ja se vodkapullo on minun), inarinsaamenkielisen päiväkirjan, mielikuvitusgorillan ja sen comebackin, SomByn, kuusen, koivun, männyn ja yliopiston ruokalan. Haistoin bussin menoveden, kevään, sulavan likaisen lumen, sokerimehun, hiuslakan ja sisnan tuoksut, maistoin hampurilaisen, vodkapulloveden, kynsieni, liitulakun ja gluteenittoman leivän maut. Älkää sairastuko keliakiaan (ei minullakaan oikeastaan sitä ole), se leipä oli saamarin pahaa.
Seuraavan kerran, kun taidetapahtuman aiheena on musiikki, opettelen joikaamaan hienosti ja menen yksin lavalle. Sillä irtoaa varmaan sääliä...kuulijoille. En minä varmaan olisi kovinkaan huono joikaaja, minulle on suotu vahva ääni ja sävelkorvaakin. Pitänee harjoitella. Pohjoissaamenkielisellä sydänsururockilla ei nimittäin pitkälle päästy, eikä myöskään täsmällisellä yhteissoitolla tai taidolla. Ensi vuonna tanssitaan, klunk.
Jos joku koulukaveri haluaa nähdä tarkempaa ja epäkorrektimpaa selontekoa taidetapahtumasta, nykäiskää minua hihasta. Saatte nähdä jotain A4-kokoista ja mustekynäistä, 100x.
Suurista haaveista huolimatta käteen jäi laihtunut rahapussi, pieni väärinymmärretyksi tulemisen tunne, kourallinen pohjoissaamen sanoja ja tyhjä suolakalarasia. Niin, ja tietysti se backstagen lattialta löytynyt kuparinhohtoinen viisisenttinen.
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Pääsiäisen väliaikatietoja
Kuten huomaatte, olen luopunut epätoivoisista biisiviittausotsikoistani, kun en oikein osannut tehä niitä.
Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)
Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!
Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.
Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.
Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!
Tosiaan pääsiäislomaa täällä vietetään. Keli on juuri sopivan loskainen ja märkä, että kamppeet kastuvat, mutta aurinko paistaa toisinaan niin houkuttelevasti, että on pakko päästä ulos harjoittamaan ns. ulkoilmaaktiviteettejä: lumisotaa, lumitaidetta, kävelyä, hiihtelyä sekä mäenlaskua. (Paitsi voihan nykyaikana tehä noita kaikkia myös sisällä, kun Helsingissäkin on jo lunta sisältävä Ylläs-halli.)
Loma alkoi oikeastaan jo torstaina, kun koulussa vietettiin ulkoilupäivää. Menimme takseilla ja jalkapelillä Tuulijärvelle rautuongelle. Ensin tuntui, että mitään ei narahtaisi, mutta riittävän sohjorämpimisen jälkeen löysin reiän, josta tuli peräkkäin peräti yhdeksäntoista sormenmittaista kääpiörautua. Naapuriavannosta onkinut kaverini sai 18. Minä voitin, mutta me saatiin kumpikin samanlainen suklaapupu palkinnoksi. Täällä annan myös pilkkivihjeeni Tuulijärvelle (eli menestysreseptini kisassa): käyttäkää repaleista toissavuoden kumimatoa ja palasta oikeasta, kauan sitten kuolleesta mavosta syöttinä. Johan ärmähtää. Edes yksikään opettaja tai poika ei päihittänyt minua, kun noudatin tuota upeata vinkkiä!
Ulkoilupäivän kenties hauskin hetki oli tukkihumalan leikkiminen. Vastahankaiset oppilaat jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja hoipertelimme hangessa törmäillen toisiimme ja tuiskahtaen hankeen. Meidän joukkue jäi viimeiseksi, kun osanottajia nauratti niin kauheasti. On se vaan merkillistä, miten suksisauvan ympäri pyöriminen voi aiheuttaa niin kovan viirauksen päässä.
Päivän muotihavaintona voidaan mainita taas kerran Igor kaikessa pöyheydessään ja pilkkikaverini vaaleanpuna-valkeat kumikengät.
Loma alkoi myös kalastuksen merkeissä, on tullut käytyä pilkillä ja juomuksilla. Ihanaa olla vapaalla, kotona, heittää koulukirjoilla sitä kuuluisaa vesilintua, syödä salaa sipsejä kaapista ja nukkua silloin kin kun ei edes oikeastaan huvittaisi. Ja tänäänn velikulta antoi minulle marsipaania, nam!
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Viikkohistoriikki
Ulkona on tavattoman ruma ilma, ei mikään fiertu, kuten tänään jo kertaalleen sanottiin. olen ollut ohjaamassa (kaistapäistä) liikennettä porokisoissa muutaman pitkän ja tuiskuisen tunnin ja kuullut, että suosikkiporoni Dat lea voitti! Dat lea dat lea gonagasboazu.
Porokisoissa oli kova meininki taas kerran. Yli viisisataa ihmistä, ahkuja, kylän poikia, juokaleita, turisteja, lehdistöä, arvankauppaajia, pikkulapsia, pororikkaita ja vähemmän rikkaita, suopunkimestareita, villahuiveihin kääriytyneitä nuoria äitejä, oppilaita, opettajia, kokkeja, käsityöläisiä, kilpailijoita ja hyvien kilpahärkien ja kilpahirvaiden omistajia käyskenteli Inarijärven jäällä, lomakylän edessä. Arpajaisissa oli mielettömän hienoja palkintoja, kuten taskulamppu, nuutunut kuivakakku, villapipo, sammutuspeitto ja patakinnas. En voittanut mitään, ja se johtui ehkä siitä, etten ostanut arpoja.
Päivien persoonallisuuksiin kuuluivat mm. konjakkipullon piilottelija, kaksi muhevassa maistissa ollutta annnnniskelupaikan ja makkarakopin etsijää, kaksi lauantaina omille teilleen lähtenyttä ajoporoa, karvalakkini Igor (tuttavallisemmin Iikori), kolme saapumatonta linjaautoa, ahkerat ja kielitaitoiset lipunmyyjät ja väärinpysäköivät, huolettomat veikot.
Markkinahenkisestä tapahtumasta sai poromiehen suudelmia, poromakkaroita, aitoja silmättömiä ketunnahkoja ja porojen heijastimia. Jos rahaa riitti. Pahimpaan ruuhkaaikaan lättykioskissa oli niin tiivis tunnelma, että ei päässyt liikkeelle. Jouduin kovan repun ja ison mahan väliin puristuksiin ja melkein tukehduin. Juttelin ahkujen kanssa ja autoin kahvin kaimani tykö. Kaikki ihmiset valittivat huonoa ilmaa ja ahtautuivat lämmitettyihin kojuihin ja tuulensuojaa tarjoaviin laavuihin. Tupakoita ja etenkin Petteroosia kärysi kaikkialla, mutta tuisku sammutti ison osan.
Naapuriin majoitettiin kolme ajoporoa. Ne kaivavat siinä edelleen, paitsi yksi. Se taisi kisailla tänäänkin. Saamen kieltä kuului kisapaikalla ja nyt naapurissakin. Kivaa, saamea on aina mukavaa puhua ja kuunnella. Kirjoittaisin tätä blogiakin saameksi, mutta koneella ei ole saamen kirjaimia ja Bloggerikaan ei taitaisi tukea niitä. Sain käyttää kielitaitojani kisoissa, kun tulkkasin lipunmyynnissä. Siskoni sai myytyä paljon arpoja Norjasta tuleville poropojille, ja yksi voitti hatun. Mahtoi olla tyytyväinen, kun sai sijoitettua rahansa aitoon käsityöhön.
Koulussa ei viikolla tapahtunut oikeastaan mitään. Bändi- ja lauluharkkoja oli tavallista enemmän. Esiintymisiä on tiedossa useita keväälle! Opettajat kiristävät taas koetahtia, mutta onneksi me meidän luokan sámegiel'máhttit onnistuimme narraamaan ruotsinopen laittamaan kokeen sellaiselle päivälle, jolloin paljon ketään ei ole koulussa. Koulun netti on alkanut toimia, mutta eipä se minua lohduta, koska olen unohtanut tunnukseni.
Sinä, joka luit tänne saakka, saat erikoiskunnian laittaa kommentin minulle, koska ansiokkaasti jaksoit pitkät jaarittelut.
Porokisoissa oli kova meininki taas kerran. Yli viisisataa ihmistä, ahkuja, kylän poikia, juokaleita, turisteja, lehdistöä, arvankauppaajia, pikkulapsia, pororikkaita ja vähemmän rikkaita, suopunkimestareita, villahuiveihin kääriytyneitä nuoria äitejä, oppilaita, opettajia, kokkeja, käsityöläisiä, kilpailijoita ja hyvien kilpahärkien ja kilpahirvaiden omistajia käyskenteli Inarijärven jäällä, lomakylän edessä. Arpajaisissa oli mielettömän hienoja palkintoja, kuten taskulamppu, nuutunut kuivakakku, villapipo, sammutuspeitto ja patakinnas. En voittanut mitään, ja se johtui ehkä siitä, etten ostanut arpoja.
Päivien persoonallisuuksiin kuuluivat mm. konjakkipullon piilottelija, kaksi muhevassa maistissa ollutta annnnniskelupaikan ja makkarakopin etsijää, kaksi lauantaina omille teilleen lähtenyttä ajoporoa, karvalakkini Igor (tuttavallisemmin Iikori), kolme saapumatonta linjaautoa, ahkerat ja kielitaitoiset lipunmyyjät ja väärinpysäköivät, huolettomat veikot.
Markkinahenkisestä tapahtumasta sai poromiehen suudelmia, poromakkaroita, aitoja silmättömiä ketunnahkoja ja porojen heijastimia. Jos rahaa riitti. Pahimpaan ruuhkaaikaan lättykioskissa oli niin tiivis tunnelma, että ei päässyt liikkeelle. Jouduin kovan repun ja ison mahan väliin puristuksiin ja melkein tukehduin. Juttelin ahkujen kanssa ja autoin kahvin kaimani tykö. Kaikki ihmiset valittivat huonoa ilmaa ja ahtautuivat lämmitettyihin kojuihin ja tuulensuojaa tarjoaviin laavuihin. Tupakoita ja etenkin Petteroosia kärysi kaikkialla, mutta tuisku sammutti ison osan.
Naapuriin majoitettiin kolme ajoporoa. Ne kaivavat siinä edelleen, paitsi yksi. Se taisi kisailla tänäänkin. Saamen kieltä kuului kisapaikalla ja nyt naapurissakin. Kivaa, saamea on aina mukavaa puhua ja kuunnella. Kirjoittaisin tätä blogiakin saameksi, mutta koneella ei ole saamen kirjaimia ja Bloggerikaan ei taitaisi tukea niitä. Sain käyttää kielitaitojani kisoissa, kun tulkkasin lipunmyynnissä. Siskoni sai myytyä paljon arpoja Norjasta tuleville poropojille, ja yksi voitti hatun. Mahtoi olla tyytyväinen, kun sai sijoitettua rahansa aitoon käsityöhön.
Koulussa ei viikolla tapahtunut oikeastaan mitään. Bändi- ja lauluharkkoja oli tavallista enemmän. Esiintymisiä on tiedossa useita keväälle! Opettajat kiristävät taas koetahtia, mutta onneksi me meidän luokan sámegiel'máhttit onnistuimme narraamaan ruotsinopen laittamaan kokeen sellaiselle päivälle, jolloin paljon ketään ei ole koulussa. Koulun netti on alkanut toimia, mutta eipä se minua lohduta, koska olen unohtanut tunnukseni.
Sinä, joka luit tänne saakka, saat erikoiskunnian laittaa kommentin minulle, koska ansiokkaasti jaksoit pitkät jaarittelut.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Suoramainontaa
Suoramainostan tähän nyt toista blogiani, jokseenkin matalatasoista tarinaa Wehan Valleyta. Se kertoo...
Ähäkutti, en ihan vielä. Minun täytyy ensin esitellä teille wehanit. He ovat intiaanikansa, joka elää Idahossa, Yhdysvalloissa. Wehaneita on useita tuhansia, mutta heidän vanhan kielensä on lähes syrjäyttänyt englanti. Wehaneilla on oma reservaatti, jossa asuu kolmatta tuhatta heistä. Reservaatissa on metsätaloutta ja matkailua. Moni asukas työllistyy myös palvelualalla ja suuressa alueen alkuperäisasukkaiden koulutuskeskuksessa. Reservaatin ongelmina ovat alkoholin reipas käyttö, työttömyys ja oman perinteen katoaminen.
Muista alueen intiaanikansoista wehanit eroavat eniten siinä, että heitä ei oikeasti ole olemassa.
Wehan Valley on jatkokertomus, joka päivittyy noin kerran viikossa julmetun pitkällä osalla. Sen tapahtumat etenevät kuin minkä tahansa tv-saippuan, kuten Täydellisten naisten tai Serranoiden. Henkilöhahmoja on paljon, joten pieni selvitys on paikallaan, ennen kuin pääsette lukemaan tarinaa. Sivulla on tosin esitelty muutama hahmo tarkemmin.
Sheena Parker on eräänlainen päähenkilö. Hän on 16-vuotias, alakuloisuuteen taipuvainen, hieman pullukka tyttö. Hän on auttamattomasti lätkässä veljensä kaveriin. Sheena harrastaa juttujen kertomista tai toisinaan jopa huijaamista, jousiammuntaa ja koiran kanssa lenkkeilyä. Hän puhuu wehan-kieltä ollen näin hyvin erikoinen nuori reservaatissa. Sheenalla on veli Shawn (18) ja sisar Shannon (21, opiskelee yliopistossa Seattlessa), ja hänen vanhempiensa nimet ovat George ja Nelly. George on omahyväinen ja töykeä työnarkomaani, Nelly kiltti ja hiljainen wehan-käsitöiden opettaja instituutissa. Hän on ikävä kyllä täysin miehensä pomoteltavissa.
Nigel on Sheenan rakkauden kohde ja itsekin rakastunut tyttöön. Nigel asuu kaksin isäpuolensa Richardin kanssa. Richardin vaimo ja Nigelin äiti Shannon sekä Nigelin puoliveli Ned kuolivat muutamia vuosia sitten baarin tulipalossa, eikä Nigel ole oikein päässyt yli asiasta. Hän on itsetuhoinen, mutta toisaalta haaveilee tulevaisuudesta Sheenan kanssa. Soittaa rumpuja Shawnin bändissä. Nigel on tavallaan osa Sheenan sukua, sillä hänen äitinsä oli Sheenan sedän exä.
Inga on bändin 18-vuotias kitaristi (bändin neljäs jäsen on basisti Hugh), hyvin omaleimainen ja outo tyttö. Hän on potkaistu pellolle koulusta jo aikapäiviä sitten, sillä hän on toisinaan hyvin määräilevä, teräväkielinen ja röyhkeä, ja harjoittaa rikollisuutta. Ingan päivät kuluvat töissä sahalla, tehden uusia biisejä ja suunnitellen murtovarkauksia. Hänen äitinsä on Sheenan täti Kit, alkuperäiskansa-aktivisti ja taiteilija, jolla on salainen suhde Quena-nimiseen tarjoilijattareen.
Amber on Shawnin suloinen tyttöystävä, pieni ja kiltti high schoolia käyvä tyttö. Hänen äitinsä on juoppo tarjoilijatar Quena. Amber on myös Sheenan kaveri.
Reservaattiin juuri muuttanut, monien paheksuma kampaaja on nimeltään Annie. Annie tuli reservaattiin alun perin etsimään tuntematonta isäänsä. Ainoa tieto, minkä Annien äiti kertoi tyttärelleen tämän isästä ennen omaa kuolemaansa, että hän oli "juopporenttu inkkari Wehan Valleyn reservaatista". Annie on vajaa kolmikymppinen, puoliksi afroamerikkalainen ja hyvin kaunis nainen, jolla on taipumus yhden illan juttuihin ja keplotteluun. Rakastaa juoruilua ja kauniita vaatteita ja kenkiä.
www.wehanvalley.blogspot.com
Tervetuloa lukemaan! Aloita alhaalta blogiarkistosta ekoista osista. Rakentava arvostelu olisi myös poikaa tarinalle.
Biisivinkit tarinan lukemiseen:
Creek Mary's Blood, esittäjä Nightwish
Behind Blue Eyes, The Who
Riders on the Storm, The Doors
My Generation, The Who
Killer Queen, Queen
Älkää kupsahtako ojaan.
Ähäkutti, en ihan vielä. Minun täytyy ensin esitellä teille wehanit. He ovat intiaanikansa, joka elää Idahossa, Yhdysvalloissa. Wehaneita on useita tuhansia, mutta heidän vanhan kielensä on lähes syrjäyttänyt englanti. Wehaneilla on oma reservaatti, jossa asuu kolmatta tuhatta heistä. Reservaatissa on metsätaloutta ja matkailua. Moni asukas työllistyy myös palvelualalla ja suuressa alueen alkuperäisasukkaiden koulutuskeskuksessa. Reservaatin ongelmina ovat alkoholin reipas käyttö, työttömyys ja oman perinteen katoaminen.
Muista alueen intiaanikansoista wehanit eroavat eniten siinä, että heitä ei oikeasti ole olemassa.
Wehan Valley on jatkokertomus, joka päivittyy noin kerran viikossa julmetun pitkällä osalla. Sen tapahtumat etenevät kuin minkä tahansa tv-saippuan, kuten Täydellisten naisten tai Serranoiden. Henkilöhahmoja on paljon, joten pieni selvitys on paikallaan, ennen kuin pääsette lukemaan tarinaa. Sivulla on tosin esitelty muutama hahmo tarkemmin.
Sheena Parker on eräänlainen päähenkilö. Hän on 16-vuotias, alakuloisuuteen taipuvainen, hieman pullukka tyttö. Hän on auttamattomasti lätkässä veljensä kaveriin. Sheena harrastaa juttujen kertomista tai toisinaan jopa huijaamista, jousiammuntaa ja koiran kanssa lenkkeilyä. Hän puhuu wehan-kieltä ollen näin hyvin erikoinen nuori reservaatissa. Sheenalla on veli Shawn (18) ja sisar Shannon (21, opiskelee yliopistossa Seattlessa), ja hänen vanhempiensa nimet ovat George ja Nelly. George on omahyväinen ja töykeä työnarkomaani, Nelly kiltti ja hiljainen wehan-käsitöiden opettaja instituutissa. Hän on ikävä kyllä täysin miehensä pomoteltavissa.
Nigel on Sheenan rakkauden kohde ja itsekin rakastunut tyttöön. Nigel asuu kaksin isäpuolensa Richardin kanssa. Richardin vaimo ja Nigelin äiti Shannon sekä Nigelin puoliveli Ned kuolivat muutamia vuosia sitten baarin tulipalossa, eikä Nigel ole oikein päässyt yli asiasta. Hän on itsetuhoinen, mutta toisaalta haaveilee tulevaisuudesta Sheenan kanssa. Soittaa rumpuja Shawnin bändissä. Nigel on tavallaan osa Sheenan sukua, sillä hänen äitinsä oli Sheenan sedän exä.
Inga on bändin 18-vuotias kitaristi (bändin neljäs jäsen on basisti Hugh), hyvin omaleimainen ja outo tyttö. Hän on potkaistu pellolle koulusta jo aikapäiviä sitten, sillä hän on toisinaan hyvin määräilevä, teräväkielinen ja röyhkeä, ja harjoittaa rikollisuutta. Ingan päivät kuluvat töissä sahalla, tehden uusia biisejä ja suunnitellen murtovarkauksia. Hänen äitinsä on Sheenan täti Kit, alkuperäiskansa-aktivisti ja taiteilija, jolla on salainen suhde Quena-nimiseen tarjoilijattareen.
Amber on Shawnin suloinen tyttöystävä, pieni ja kiltti high schoolia käyvä tyttö. Hänen äitinsä on juoppo tarjoilijatar Quena. Amber on myös Sheenan kaveri.
Reservaattiin juuri muuttanut, monien paheksuma kampaaja on nimeltään Annie. Annie tuli reservaattiin alun perin etsimään tuntematonta isäänsä. Ainoa tieto, minkä Annien äiti kertoi tyttärelleen tämän isästä ennen omaa kuolemaansa, että hän oli "juopporenttu inkkari Wehan Valleyn reservaatista". Annie on vajaa kolmikymppinen, puoliksi afroamerikkalainen ja hyvin kaunis nainen, jolla on taipumus yhden illan juttuihin ja keplotteluun. Rakastaa juoruilua ja kauniita vaatteita ja kenkiä.
www.wehanvalley.blogspot.com
Tervetuloa lukemaan! Aloita alhaalta blogiarkistosta ekoista osista. Rakentava arvostelu olisi myös poikaa tarinalle.
Biisivinkit tarinan lukemiseen:
Creek Mary's Blood, esittäjä Nightwish
Behind Blue Eyes, The Who
Riders on the Storm, The Doors
My Generation, The Who
Killer Queen, Queen
Älkää kupsahtako ojaan.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Ettette luule, että olen kuollut
On jäänyt hiukan vähemmälle tämä bloggaaminen. Ei mulla ole oikeastaan kellekkään niin mahtavan tärkeätä asiaa, että kannattaisi sanoa. Mutta paskaahan voi aina jauhaa, joten olkaamme onnellisia. Voisin laittaa tähän nyt vaikka pikku infon laskiaisviikonloppuna tehdystä Rovaniemen-retkestä.
Meidän piti lähteä Rovaniemelle, koska yhdellä jos toisella perheenjäsenellä alko olla kengissä reikiä ja pyöripä Rovaniemen teatterissa yksi mielenkiintoinen näytelmäkin. Kaupunki pursuaa valitettavasti houkutuksia rahan tuhlaamiseen, joten tulin kiertäneeksi ainakin neljä isoa kirpparia ja pari levyosastoa ja mukaan tarttui mm. nämä jutut:
* maastokuvioinen takki kirpparilta, maksoi peräti euron
* puupurkki lukuisille koruilleni, sen pohjassa luki Made in USSR ja se maksoi 5o snt
* Led Zeppelinin ja Jimi Hendrixin cd:t, ensin mainittu kustansi yhdeksän euroa ja kun maksoin sen "puoliksi" veljen kanssa, köyhdyin ainoastaan reilut viisi euroa, ja Jimin levy maksoi neljä euroa
* isot korvarenkaat (moniväriset totta kai!) Lindexistä (ainoa uutena ostettu asuste, toim. huom.) ja Varastotien kirppikseltä ratisevat ja helisevät afrikkalaisen oloiset puuhelmet kaulaan
* Ro-Ki vastaan Le-Ki -lätkäottelun lippu! Minä ja veli kävimme siellä lauantai-iltana ja oli käsittämättömän siistiä, vaikka Ro-Ki ottikin turpaansa. Sekin oli tosin heiltä hylätyn maalin syy...
Olen muuten jääkiekkohengessä mukana ja aion katsoa mahdollisimman paljon olympiakiekkoa näinä päivinä. SUOMI VOITTOHON!
Meidän piti lähteä Rovaniemelle, koska yhdellä jos toisella perheenjäsenellä alko olla kengissä reikiä ja pyöripä Rovaniemen teatterissa yksi mielenkiintoinen näytelmäkin. Kaupunki pursuaa valitettavasti houkutuksia rahan tuhlaamiseen, joten tulin kiertäneeksi ainakin neljä isoa kirpparia ja pari levyosastoa ja mukaan tarttui mm. nämä jutut:
* maastokuvioinen takki kirpparilta, maksoi peräti euron
* puupurkki lukuisille koruilleni, sen pohjassa luki Made in USSR ja se maksoi 5o snt
* Led Zeppelinin ja Jimi Hendrixin cd:t, ensin mainittu kustansi yhdeksän euroa ja kun maksoin sen "puoliksi" veljen kanssa, köyhdyin ainoastaan reilut viisi euroa, ja Jimin levy maksoi neljä euroa
* isot korvarenkaat (moniväriset totta kai!) Lindexistä (ainoa uutena ostettu asuste, toim. huom.) ja Varastotien kirppikseltä ratisevat ja helisevät afrikkalaisen oloiset puuhelmet kaulaan
* Ro-Ki vastaan Le-Ki -lätkäottelun lippu! Minä ja veli kävimme siellä lauantai-iltana ja oli käsittämättömän siistiä, vaikka Ro-Ki ottikin turpaansa. Sekin oli tosin heiltä hylätyn maalin syy...
Olen muuten jääkiekkohengessä mukana ja aion katsoa mahdollisimman paljon olympiakiekkoa näinä päivinä. SUOMI VOITTOHON!
perjantai 22. tammikuuta 2010
Sceneries Painted
Jurdagat go lottit
Johtet máttás
Maid mu loddi doppe?
Haikealla tuulella:D
Mutta asiaan, nimittäin taas kerran piirtämiseen ja maalaamiseen. On varmaan aika typerää selitellä täällä töistäni ilman kunnon kuvia, mutta laiskuus vie tänään(kin) voiton. Laitan yhden kuvan... tuon ylhäällä noin. Se on sahaptin-päällikkö Joseph alias Ephraim alias Vuorten Takaisilta Vesiltä Tuleva Ukkonen. Piirsin kuvan jokunen kuukausi sitten piirrosvihkoon punaisella puuvärillä. Minulla on koko ajan joku piirros tai maalaus meneillään, nyt yksi aika surkea maalaus joka esittää taas kerran intiaaneja, sitten yksi posliinilaatta (siinä on aika psykedeeliset värit...) ja nyt iltasella aloittamani lyijykynäpiirros kolttaeukosta.
Lempiaiheitani ovat ihmiset, erityisesti saamelaiset, intiaanit, rock-ihmiset ja kaikenlaiset laitapuolen kulkijat. Vaikka töissäni on usein iloisenkirjavat värit, aiheet ovat surullisia tai ikäviä: lapsia myrkkymarjojen ääressä, masentuneena tupakoiva nuorukainen, lapsia hukuttava hirviö, nainen huumeissa, kiero paholainen naisen olkapäällä istumassa, verinen kohtaus talvisodasta jne. Iloisemmat työt ovat harvassa, niistä nyt esimerkkeinä saamelainen, onnellinen nuoripari ja esiintymisestä iloitseva hippilaulaja... eipä tule muita edes mieleen. Monissa töissä on lisäksi viittauksia ja vihjeitä piilotettuna kuvaan tai niiden aiheet on ammennettu osin kirjoista ja sotkettu mukaan omaan mielikuvitukseeni.
Yhtä tärkeä inspiraation (vihaan yli kaiken sanaa "inspiraatio") lähde kirjojen ohella on Musiikki isolla M:llä. Kuuntelen lähes aina musiikkia varsinkin maalaillessani ja suunnitellessani maalauksia. Piirtäminen tulee niin luonnostaan etten edes aina muista laittaa luureja korville. Led Zeppelin saa tekemään mystisiä naisia ja synkästi katselevia miehiä, The Doors kolkkoja ja pahaenteisiä töitä, Nightwish ja joiut korskeita luonnonmaisemia hahmojen taustalle ja Janis Joplin kaikkea ihme psykedeliaa ja kummallisia väriyhdistelmiä. Ilman musiikkia ei synny mitään - tai sitten jotain erilaista ja upeaa, kuten talvisota-maalaukseni tai ne myrkkymarjoja hinkuvat intiaanilapsoset.
Päivän kappale(et): The Crystal Ship Doorsilta ja My Generation Wholta! Tän-tän-tän-tän rän-tän-tän-tän piipl trai to pudas da-daun...
perjantai 15. tammikuuta 2010
Uaa, sinisella autolla...eiko hups, biisejä eikä rapaa
Olen näköjään ottanut linjakseni kopioida ja näpistellä ideoita sieltä sun täältä, esimerkiksi Valtsun blogista. Hän se teki taas hienon musajutun, ja mie tehen kans!
Olen musiikin, kirjojen ja monen muunkin taiteenlajin saralla sillä linjalla, että jos musiikki on lokeroitu tarkasti "tässä on melodista heavy metalia olkaa hyvä) se ei yleensä kamalasti sykähdytä. Paras tulos saadaan, kun sotketaan kunnon klimppisoppa monesta aineksesta ja maustetaan se omin vaikuttein. Siinä saattaa tosin syntyä jo uusi musiikkityyli. Laitan tähän pari biisitärppiä.
Ball and Chain
Janis Joplinia juu. Upeat kontrastit, hämmästyttävää on myös se, miten pelkällä raa'alla lauluäänellä, mielenvikaisella kitaralla ja muutamalla muulla elementillä on tehty noin mahtava biisi. Löytyy levyltä Cheap Thrills (vuodelta kenkäraja) ja tietysti myös netistä lataamalla.
Like a Rolling Stone
Bob Dylan on ehkä melko pimeä tyyppi (luen nyt äijän elämänkertaa, siitä päätellen) mutta tämä kappale on soinut päässäni nyt monta päivää. En ole onnistunut hommaamaan tätä mp3:selle, pitäisi vissiin ostaa Bob Dylanilta joku kokoelmalevy kun seuraavan kerran maalikylille osun. Mutta siis, Rolling Stone -lehden listan mukaan maailman paras biisi ja vuosiluku on maksamakkara.
The End
Olen aika ennalta-arvattava ja noukin tähän listaan melko tunnettuja biisejä kuten tämän Doorsin klassikon vuodelta 1967, heidän nimikkoalbumiltaan. Pitkä, tunnelmaltaan juuri sopivan pikkuisen vinossa oleva kappale mahtavine nyansseineen. Hipoo tahallaan lapsellisine riimeineen, yksinkertaisine ratkaisuineen ja vaikeine aiheineen neroutta. Laitoin tämän tähän listaan minun ja 50-luvulla syntyneen enoni yhteisen Doors-fanituksen kunniaksi ja ennen kaikkea siksi, että tämä on ihan pirun hyvä!
Voodoo Child
Ajattelin laittaa nyt listaan jotain Nightwishia, mutta vain tämä pälkähti päähäni. Muutaman kuuntelukerran jälkeen koukuttuneena voin suositella kaikille! Jimi Hendrix oli nero kitaran kanssa, mutta kuoli liian nuorena, kuten tiedätte. Onneksi hän ehti luoda kaunista ja hyvää musaa lyhyen elämänsä aikana.
Sacrified
"Hieman" tuntemattoman joiku- ja heavy rock -yhtye Intriguen slovari vuodelta variksenpelätin. Poikkeuksellisesti täysin englanninkielininen ja joiuton kappale Karasjoen jätkiltä. Kauniit kitarat! Jos laulaja Kai Somby olisi syntynyt Amerikassa ja päässyt piireihin, hänestä olisi äänensä puolesta voinut tulla maailmanluokan heavylaulaja. Mutta kyllä Karasjoeltakin kajahtaa komeasti.
Immigrant Song
Led Zeppeliniä tottakai. En tiedä olenko henkisesti poika, kun tykkään näin miesmäisestä musiikista. Tässä on jänniä osia...
Creek Mary's Blood
No vihdoin Naitvis pääsi listalle, tällä tärkeällä ja upealla kappaleella. En tiedä onko mikään kappale saanut sydäntä jykyttämään samalla lailla kuin tämä. Sanoitus on mahtava, ja kaltaiseni intiaanispesialisti tajuaa siitä historian vaiheita. Olen ehkä kiinnostunut enemmän muista kuin creek(=seminole)-intiaaneista, mutta tämä biisi on jotain, todella jotain. Creek-laulajan mukaan tulo lopussa on hieno, samoin orkestraatiot ja sotilasrumpu-osuus. Kukaan, joka ei tunne tätä biisiä, ei voi sanoa perehtyneensä Nightwishin musiikkin tai suomalaiseen populaarimusiikkin ylipäätään, kunnolla.
+ sokerina pohjalla: Rekkakuskin tilitys
Jaakko Teppo, kansantaiteilija, on vääntänyt biisin rekkakuskin elämästä. Poimin tästä tähän lopun herkuksi yhden kuolemattoman lainin:
On se mun elämä ollut aika kovvoo kun olin vielä epeli,
meillä oli hiekkalaatikossakin vaan karkee sepeli...
Olen musiikin, kirjojen ja monen muunkin taiteenlajin saralla sillä linjalla, että jos musiikki on lokeroitu tarkasti "tässä on melodista heavy metalia olkaa hyvä) se ei yleensä kamalasti sykähdytä. Paras tulos saadaan, kun sotketaan kunnon klimppisoppa monesta aineksesta ja maustetaan se omin vaikuttein. Siinä saattaa tosin syntyä jo uusi musiikkityyli. Laitan tähän pari biisitärppiä.
Ball and Chain
Janis Joplinia juu. Upeat kontrastit, hämmästyttävää on myös se, miten pelkällä raa'alla lauluäänellä, mielenvikaisella kitaralla ja muutamalla muulla elementillä on tehty noin mahtava biisi. Löytyy levyltä Cheap Thrills (vuodelta kenkäraja) ja tietysti myös netistä lataamalla.
Like a Rolling Stone
Bob Dylan on ehkä melko pimeä tyyppi (luen nyt äijän elämänkertaa, siitä päätellen) mutta tämä kappale on soinut päässäni nyt monta päivää. En ole onnistunut hommaamaan tätä mp3:selle, pitäisi vissiin ostaa Bob Dylanilta joku kokoelmalevy kun seuraavan kerran maalikylille osun. Mutta siis, Rolling Stone -lehden listan mukaan maailman paras biisi ja vuosiluku on maksamakkara.
The End
Olen aika ennalta-arvattava ja noukin tähän listaan melko tunnettuja biisejä kuten tämän Doorsin klassikon vuodelta 1967, heidän nimikkoalbumiltaan. Pitkä, tunnelmaltaan juuri sopivan pikkuisen vinossa oleva kappale mahtavine nyansseineen. Hipoo tahallaan lapsellisine riimeineen, yksinkertaisine ratkaisuineen ja vaikeine aiheineen neroutta. Laitoin tämän tähän listaan minun ja 50-luvulla syntyneen enoni yhteisen Doors-fanituksen kunniaksi ja ennen kaikkea siksi, että tämä on ihan pirun hyvä!
Voodoo Child
Ajattelin laittaa nyt listaan jotain Nightwishia, mutta vain tämä pälkähti päähäni. Muutaman kuuntelukerran jälkeen koukuttuneena voin suositella kaikille! Jimi Hendrix oli nero kitaran kanssa, mutta kuoli liian nuorena, kuten tiedätte. Onneksi hän ehti luoda kaunista ja hyvää musaa lyhyen elämänsä aikana.
Sacrified
"Hieman" tuntemattoman joiku- ja heavy rock -yhtye Intriguen slovari vuodelta variksenpelätin. Poikkeuksellisesti täysin englanninkielininen ja joiuton kappale Karasjoen jätkiltä. Kauniit kitarat! Jos laulaja Kai Somby olisi syntynyt Amerikassa ja päässyt piireihin, hänestä olisi äänensä puolesta voinut tulla maailmanluokan heavylaulaja. Mutta kyllä Karasjoeltakin kajahtaa komeasti.
Immigrant Song
Led Zeppeliniä tottakai. En tiedä olenko henkisesti poika, kun tykkään näin miesmäisestä musiikista. Tässä on jänniä osia...
Creek Mary's Blood
No vihdoin Naitvis pääsi listalle, tällä tärkeällä ja upealla kappaleella. En tiedä onko mikään kappale saanut sydäntä jykyttämään samalla lailla kuin tämä. Sanoitus on mahtava, ja kaltaiseni intiaanispesialisti tajuaa siitä historian vaiheita. Olen ehkä kiinnostunut enemmän muista kuin creek(=seminole)-intiaaneista, mutta tämä biisi on jotain, todella jotain. Creek-laulajan mukaan tulo lopussa on hieno, samoin orkestraatiot ja sotilasrumpu-osuus. Kukaan, joka ei tunne tätä biisiä, ei voi sanoa perehtyneensä Nightwishin musiikkin tai suomalaiseen populaarimusiikkin ylipäätään, kunnolla.
+ sokerina pohjalla: Rekkakuskin tilitys
Jaakko Teppo, kansantaiteilija, on vääntänyt biisin rekkakuskin elämästä. Poimin tästä tähän lopun herkuksi yhden kuolemattoman lainin:
On se mun elämä ollut aika kovvoo kun olin vielä epeli,
meillä oli hiekkalaatikossakin vaan karkee sepeli...
perjantai 1. tammikuuta 2010
Ruutitynnyri nimeltä uusivuosi
Hähhäh, njähhäh. Hyvää päivää vaan kaikille, minä olen tehokkaalla tuulella. Olen ehtinyt jo siivota lattialta 15 kohdetta käsittäneen rojukasan (siinä oli mm. kirjaston kirjoja, piirroksia, kyniä, pyyhekumeja ja muuta kivaa) siistinyt pöytääni, kahvittanut naapurin pappaa ja itseäni, hiihtänyt naurettava tekoturkislakki päässäni ison Käyräniemen ympäri, napsinut kymmeniä valokuvia, joikannut ja hoilannut, maalannut vesiväreillä, lähettänyt kolme uudenvuoden tekstaria, puhunut kolmen eri henkilön kanssa puhelimessa, tuijottanut tv:tä ja kuuta ja nälkynyt. Eilen oli aika kiva uudenvuodenaatto, niin kiva kun se perheporukalla voi olla, käytiin uimassa ja pizzalla ja räjäyteltiin turhanaikaisia ja huonolaatuisia kiinareita ja muuta tuliteskräpää. Jos minä saisin päättää, ainuttakaan ilmastotihulaista (=kiinaria tms.) ei ostettaisi, mutta muuan tuiteli sai niitä lahjaksi ison pussillisen ja niitä sitten ammuskeltiin illalla. En itse ampunut yhtään (sehän on hirvittävä rikos! kauhea pollari-lollari-pottumuusi vie vankilaan kaikki alaikäiset kiinareiden ammuskelijat) vaan kuvasin huonolla menestyksellä Punapommin, Tulivuoren, Pierupaukun ja monta muuta turhaa sähikäistä.
Valokuvausreissulle lähdin joskus yhden maissa, kun kuu oli kuulemma iso ja vaaleanpunainen jängän yllä. Niinpä minä sitten singutin sen ruman karvalakin päähäni ja vietin pari tuntia hiihtäen, kuvaten ja laulaa loilottaen. Onneksi kukaan ei tiettävästi kuullut. Reissun saldo oli muutama kymmenen todennäköisesti tärähtänyttä kuvaa, paleltuneet ja punaiset posket ja kaunis muisto. (sormia palelee edelleen)
Montakohan silmää on puhjennut tänä vuonna? En tajua, miten uudenvuoden juhlistaminen vie järjen lähes kaikkien päästä. Ostetaan naapurin pommeja vielä vähän jytympi aseistus, kaljaa ja makkaraa ja sitten riehutaan. Olen kuullut tapauksista, että roomalaisilla kynttilöillä on leikitty jedimiekkataistelua ja sitten oltu silmäpuolia, on ostettu jotain kalliita paukkuja, jotka on osoittautuneet ihan suutareiksi, laitettu postilaatikkoon Thunder Kingejä... äly hoi, älä jätä. Ei vuodenvaihteen koittaessa tarvi leikkiä jatkosodan pommituksia lähes aidoin asein ja vanhan kunnon ryyppäysperinteen hengessä!
Minä en tietenkään tunnusta yhtään uudenvuoden tyhmyyttä, muuta kuin sen, että jokunen vuosi sitten rakensin S:n ja kaverin kanssa ison hyppyrin naapurin mäkeen ja yritin ilmeisesti tuhota häntäluuni. Siinä olisi kai voinut käydä pahasti...so what, se oli yksi hauskimpia uusiavuosia koskaan!
Valokuvausreissulle lähdin joskus yhden maissa, kun kuu oli kuulemma iso ja vaaleanpunainen jängän yllä. Niinpä minä sitten singutin sen ruman karvalakin päähäni ja vietin pari tuntia hiihtäen, kuvaten ja laulaa loilottaen. Onneksi kukaan ei tiettävästi kuullut. Reissun saldo oli muutama kymmenen todennäköisesti tärähtänyttä kuvaa, paleltuneet ja punaiset posket ja kaunis muisto. (sormia palelee edelleen)
Montakohan silmää on puhjennut tänä vuonna? En tajua, miten uudenvuoden juhlistaminen vie järjen lähes kaikkien päästä. Ostetaan naapurin pommeja vielä vähän jytympi aseistus, kaljaa ja makkaraa ja sitten riehutaan. Olen kuullut tapauksista, että roomalaisilla kynttilöillä on leikitty jedimiekkataistelua ja sitten oltu silmäpuolia, on ostettu jotain kalliita paukkuja, jotka on osoittautuneet ihan suutareiksi, laitettu postilaatikkoon Thunder Kingejä... äly hoi, älä jätä. Ei vuodenvaihteen koittaessa tarvi leikkiä jatkosodan pommituksia lähes aidoin asein ja vanhan kunnon ryyppäysperinteen hengessä!
Minä en tietenkään tunnusta yhtään uudenvuoden tyhmyyttä, muuta kuin sen, että jokunen vuosi sitten rakensin S:n ja kaverin kanssa ison hyppyrin naapurin mäkeen ja yritin ilmeisesti tuhota häntäluuni. Siinä olisi kai voinut käydä pahasti...so what, se oli yksi hauskimpia uusiavuosia koskaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
